Toiminta

Kyläyhdistys

Henriksdalin kyläyhdistyksessä harjoitetaan monipuolista toimintaa. Kylätuvan lisäksi kyläyhdistyksellä on myös urheilukenttä ja asfaltoitu tenniskenttä. Metsästyksestä kiinnostunut voi liittyä johonkin alueen metsästysseuroista.

Kyläyhdistyksen omistama kylätupa on kylän tapahtumien keskus. Kylätuvassa järjestetään erilaisia tapahtumia: illallisia, juhlia, kansalaisopston kursseja sekä muita kursseja, nais- ja miesiltoja, historiailtoja, kulttuuritapahtumia, joogaa, musiikkiesityksiä jne. Kyläyhdistyksen julkaisema Henriksdalsbladet-tiedote jaetaan kaikkiin kylän kotitalouksiin. Tiedote on ilmestynyt jo yli 30 vuoden ajan.

Yritykset

Henriksdalin asukkaat ovat aina olleet tunnettuja yrittäjyydestään, ja suuri osa asukkaista toimii maa- ja metsätaloudessa tai siihen liittyvissä elinkeinoissa. Perunanviljelyllä on kylässä pitkät perinteet, ja tällä hetkellä suurin osa kylässä tuotetusta perunasta on luomua. Kylässa toimiva perunapakkaamo on erikoistunut luomuperunan pakkaamiseen ja myyntiin. Muita kylän toimialoja ovat rakentaminen, veneenrakentaminen, sahatoiminta, puutavaran myynti sekä urakointi muille maanviljelijöille.

Kylän palvelut

Kylätupaan ovat tervetulleita kaikenikäiset. Kylän asukkaat voivat käyttää kylätupaa omiin tarkoituksiinsa ilmaiseksi. Keittiössä on ammattilaistason varustus ruoanlaittoa ja leivontaa varten. Kylätuvassa on kaikki tarjoiluun tarvittavat astiat – olipa kyse kahvitilaisuudesta tai kolmen ruokalajin illallisesta. Urheilu- ja tenniskentän lisäksi kylässä on vaellusreitti.